Kaalilaatikko

5–6 annosta

2 dl rikottuja ohrasuurimoita

noin 1 kg kerä- tai suippokaalia

2–3 rkl rypsiöljyä

1 keskikokoinen sipuli

1 valkosipulinkynsi

2 ½ dl Härkis rouheseos -härkäpapurouhetta (tai soijarouhetta)

(veitsenkärjellinen kuivattua chiliä)

1–2 tl kuivattua meiramia

¼–½ tl jauhettua muskottia

¼–½ tl rouhittua valkopippuria tai pippurisekoitusta

3–4 dl vettä tai ohran keitinlientä

1–1½ kasvisliemikuutiota

2 kananmunaa (tai 2 rkl soijajauhoa)

2 rkl siirappia

1 rkl kasvirasvalevitettä voiteluun

  1. Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä loput keitinvedestä.
  2. Silppua kaali, kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita hetki öljyssä, lisää chili ja härkäpapurouhe. Siirrä kulhoon odottamaan.
  3. Kuullota kaalisilppu osissa pannulla ja siirrä kulhoon. Lisää kypsä ohra, loput mausteet, siirappi ja neste, johon on sekoitettu kasvisliemikuutiot ja kananmunat. Sekoita hyvin ja tarkista maku.
  4. Voitele isohko vuoka tai kaksi pienempää ja jaa kaaliseos niihin. Paista 180 asteessa noin tunti, niin että saa kauniin ruskean värin. Kostuta pintaa tarvittaessa kasvisliemellä.


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *