Kesäkurpitsavuoka

2 isohkoa kesäkurpitsaa (yhteensä reilu 1 kg)
1 pieni sipuli (varsineen)
1-2 valkosipulinkynttä
2-3 oksaa tuoretta basilikaa
2-3 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tölkki tomaattimurskaa
100 g kirsikkatomaatteja
130 g (1 putkilo) tomaattipyreetä
1 dl kivettömiä oliiveja
1 kasvisliemikuutio
½-1 tl kuivattua yrttisekoitusta
¼-½ tl rouhittua pippurisekoitusta
noin 1 dl korppujauhoa
1½-2 dl härkäpapurouheseosta (Härkis)
2 dl juustoraastetta
1-2 dl kaurakermaa
1. Pese ja viipaloi kesäkurpitsa, levitä viipaleet uunipannulle leivinpaperille ja paahda 15-20 minuuttia 200 asteessa. Sillä välin kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli sekä basilikan varret, säästä lehdet.
2. Kuullota sipulit ja basilikasilppu öljyssä, lisää tomaattimurska ja pyree, pilkotut tomaatit ja oliivit, kasvisliemikuutio, yrttisekoitus ja pippuri. Hauduttele sekoitellen.
3. Kaada korppujauho lautaselle, kasta siihen paahdetut kesäkurpitsaviipaleet molemmin puolin ja lado sitten vuokaan kerrokseksi. Levitä kerrokselle puolet tomaattikastikkeesta ja härkäpapurouheesta. Jatka samoin toinen kerros. Kolmannen kerroksen päälle levitä basilikanlehdet ja juustoraaste, ripottele hiukan korppujauhoa ja kostuta kaurakermalla.
4. Siirrä uuniin ja kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes saa kauniin värin. Vinkki. Jos haluat tehdä vegaanisen paistoksen, käytä juustoraasteen tilalla rouhittua siemen- ja pähkinäsekoitusta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *